Koiran penikkatauti

Muistatko penikkataudin?

FAQ

Kysymyksiä ja vastauksia penikkataudista

Koiran penikkatauti

Penikkatauti on yksi vanhimpia koiran infektiotauteja. Se on tunnettu jo ainakin 250 vuotta. Vasta vuonna 1905 osoitettiin, että sen aiheuttaja on virus (CDV eli Canine Distemper Virus). Penikkataudin aiheuttaja kuulu morbilliviruksiin, joihin ihmisen tuhkarokkoviruskin kuuluu.

Suomessa oli laaja penikkautiepidemia vuosina 1994-1995, jolloin tuhansia koiria sairastui. Penikkataudin oireet ovat monimuotoisia. Sairastuneilla koirilla todetaan hengitystie-, ruoansulatauskanava- ja hermosto-oireita. Ensimmäinen oire on kuume, joka yleensä menee ohi omistajan huomaamatta. Rokottamattomissa koirapopulaatioissa virustartunnan aiheuttama kuolleisuus voi nousta jopa 80 %:iin.

Parantavaa hoitoa penikkataudille ei ole kehitetty. Taudin vastustaminen perustuu koirien rokottamiseen. Nykyaikaiset penikkatautirokotteet ovat tehokkaimpia eläimille kehitettyjä rokotteita.

Koiran penikkatauti